Tutkimussuunnitelma ja riskiarvio ennen sisäilmatutkimusta
Rakennusten sisäilmatutkimus aloitetaan tyypillisesti kohdekäynnillä ja rakennuksen käyttäjien tai huoltohenkilöiden haastatteluilla, minkä perusteella muodostetaan käsitys rakennuksen nykytilasta ja oletetuista puutteista tai ongelmista. Usein jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa havaitaan sellaiset riskit, jotka on syytä tutkia tarkemmin kenttätutkimuksen yhteydessä. Eräänlainen riskiarvio rakennuksen sisäilman laatuun vaikuttavista tekijöistä tehdään siis jo tutkimussuunnitelman yhteydessä. Sisäilmatutkimuksen tutkimussuunnitelman rooli on ohjata kenttätutkimusten toteutusta.
Perusteellisen tutkimussuunnitelman asiakirjatarkasteluissa tulee käydä läpi kaikki aiemmat tutkimukset ja selvitykset, rakennuksen alkuperäiset ja muutostöiden piirustukset, tiedossa olevat rakennetyypit ja niiden sijainnit sekä tehdä riskirakennetarkastelua. Lisäksi tutkimussuunnitelmassa on syytä tehdä mittaussuunnitelma ilmanvaihtoon liittyvistä ominaisuuksista ja riskeistä. Hyvän tutkimussuunnitelman tulisi sisältää sisäilman laatutekijöiden sekä mahdollisten vaurioiden kannalta kaikki tärkeimmät tutkimusmenetelmät mahdollisten ongelmien syiden ja laajuuden selvittämiseksi.
Pienimuotoisissa ja selväpiirteisissä tapauksissa tutkimussuunnitelma ei välttämättä ole tarpeellinen, mutta laajemmissa sisäilmatutkimuksissa ja sisäilman laatutekijöiden kannalta monimutkaisissa ja epäselvissä tapauksissa tutkimussuunnitelman tekeminen on suositeltavaa. Tutkimussuunnitelmaan on varattava aikaa yhdestä päivästä aina muutamaan työpäivään riippuen laajuudesta. Jos tutkimustarpeet ovat kuitenkin tilaajan puolelta osattu rajata määrättyyn tilaan tai rakenneosaan, ei varsinaista tutkimussuunnitelmaa välttämättä tarvita.
Seuraavissa oisoissa kerrotaan tarkemmin sisäilmatutkimuksen vaiheista ja eri tutkimusmenetelmistä. Rakenteiden kosteusvaurioitumisesta, homeista ja mikrobeista, riskirakenteista tai sisäilmasta ja sen ongelmista voit lukea alla olevista linkeistä:
Kosteus- ja sisäilmateknisten tutkimusten ohjeeksi on ympäristöministeriö julkaissut oppaan (Rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus, Ympäristöopas 2016), jonka sähköisen version voi kuka tahansa ladata ympäristöministeriön / valtioneuvoston sähköisestä arkistosta.
Asuintilojen sisäilmatutkimusten tulkinnassa ja arvioinnissa on ohjeistuksia Sosiaali- ja terveysministeriön ns. asumisterveysasetuksessa (STMa 545/2015) https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150545 ja sen tukena olevissa soveltamisohjeissa (Valvira, 2016) https://valvira.fi/terveydensuojelu/asumisterveys
Sisäilmatutkimuksen vaiheet
Rakennuksen sisäilmatutkimus on kehittynyt viimeisen vuosikymmenen aikana vakiintuneeksi toimintatavaksi arvioitaessa sisäilmasto-olosuhteita ja rakenteiden kuntoa. Aikanaan sisäilmatutkimus painottui enemmän itse sisäilmasta tehtäviin tutkimuksiin ja nykyisin painopiste on siirtynyt enimmäkseen rakenneteknisiin tutkimuksiin.
Nykypäivänä sisäilmatutkimus pitää sisällään huomattavasti aikaisempaa enemmän rakenneavauksia, olevien rakenteiden toteutustavan ja kosteusteknisen toimivuuden arvioimista, materiaalinäytteiden keräämistä rakenteista esim. mikrobianalyyseja varten, rakenteiden kosteusteknisiä mittauksia ja mahdollisten rakenteissa olevien epäpuhtauksien sisäilmayhteyden arvioimista. Lisäksi sisäilmatutkimuksia edeltää aina riskirakennetarkastelua ja tutkimussuunnitelman tekoa, joiden tarkoituksena on kohdistaa mm. rakenteita rikkovat tutkimukset mahdollisimman kriittisiin rakenteiden osiin.
Sisäilman olosuhdemittauksissa yleisimmin käytössä olevat mittausmenetelmät ovat ulkovaipparakenteiden yli vaikuttavien paine-erojen, sisätilojen hiilidioksiditasojen sekä sisäilman kosteus- ja lämpöolosuhteiden seurantamittaukset. Sisäilman olosuhdemittausten tarkoituksena on selvittää mm. sisäilmaolosuhteiden muodostumista, ilmanvaihdon toimivuutta ja mahdollisten epäpuhtauksien laatua tai määrää.
Sisäilmatutkimuksissa yleisimpiä tutkimusmenetelmiä ovat pääpiirteittäin;
- erilaiset aistinvaraiset tarkastelut sisä- ja ulkopuolelta,
- pintakosteuskartoitukset ja tarkemmat kosteusmittaukset,
- rakenteiden kunnon arvioimista ja riskirakennetarkastelut,
- rakenneavauksista otettavien materiaalinäytteiden laboratorioanalyysit,
- sisäilman olosuhdemittaukset,
- erilaiset sisäilmanäytteet tai pintanäytteet,
- rakenteiden tiiveyden mittaukset ja
- lämpökamerakuvaukset.
Tutkimusmenetelmiä valittaessa tärkeintä on ymmärtää jo lähtötilanteessa, mitä asioita halutaan tutkia jonkin ongelman poissulkemiseksi tai todentamiseksi, tai vaurion laajuuden arvioimiseksi. Vaikka usein puhutaan sisäilmatutkimuksista, niin todellisuudessa tutkimuksia kohdennetaan ensisijaisesti rakenteisiin tai rakennuksen osiin ja tutkimustulosten perusteella arvioidaan eri tekijöiden sisäilmavaikutuksia. Toki myös sisäilmasta mitataan erilaisia tekijöitä, mutta niiden mittausten osuus kenttätyöstä on muita tutkimusmenetelmiä vähäisempiä.
Kenttätutkimuksien aistinvaraiset menetelmät voidaan jakaa rakenteita rikkoviin ja rikkomattomiin menetelmiin. Rakenteita rikkovissa tutkimusmenetelmissä pyritään pääsääntöisesti selvittämään rakenteen ja sen materiaalikerrosten kuntoa niiltä osin, mitä ei pintapuolisesti nähdä, sekä selvittämään rakennetyypin totutustapaa ja mahdollisia riskikohtia tai rakennusvirheitä. Rakenneavauksista kerätään usein materiaalinäytteitä tarkempia mikrobi- tai haitta-ainetutkimuksia varten. Lisäksi rakenteen sisältä voidaan mitata kosteuksia esim. betonirakenteen porareikämittauksin, eristetilan suhteellisia kosteuksia tai puurunkoisessa rakenteessa puun painokosteuksia.
Rakenteita rikkomattomissa menetelmissä tehdään erinäisiä havaintoja esim. pintakosteuskartoitusta, rakennuksen ulkopuolen kosteusolosuhteista, sisäilman hajuista, näkyvillä olevista kosteuden jättämistä jäljistä tai pinnoitevaurioista. Erityisesti maanvastaisiin rakenteisiin tehdään useimmiten pintakosteuskartoitus tarkempia rakennekosteusmittauksia varten. Lisäksi uudiskohteissa pintakosteusmittauksia ja niistä seuraavia rakennekosteusmittauksia voidaan myös tehdä rakennuskosteuden ja rakenteiden kuivumisolosuhteiden selvittämiseksi.
Kosteustekniset mittausmenetelmät
Tyypillisimmät kosteusmittaukset, joita sisäilmatutkimuksen kenttätutkimuksissa käytetään ovat kiviaineksisessa rakennusmateriaalissa porareikämittaukset tai näytepalamenetelmä, betonilaatan päällä olevan lattiapäällysteen alapuolisen kosteuden mittaukseen tarkoitettua viiltomittausta, puun painokosteuden mittausta nk. piikkimittarilla sekä rakenteen eristetilan kosteusmittaukset esim. poratun reiän kautta. Pintakosteuskartoitusta ei varsinaisesti lasketa mittausmenetelmiin, koska se on pikemminkin suuntaa-antava vertailututkimus. Pintakosteuskartoitus on kuitenkin aina tärkeää tehdä osana aistinvaraisia tutkimuksia, koska sen perusteella voidaan paremmin kohdentaa tarkempia rakennekosteusmittauksia tai muita tutkimusmenetelmiä.
Kosteustekniset mittaukset ovat avainasemassa sisäilmatutkimuksissa, sillä kosteus on tekijä, joka eniten säätelee rakenteiden ja materiaalien vaurioitumista. Kosteusmittauksista on kerrottu tarkemmin Kosteuskartoitus & kosteusmittaus.
Sisäilman olosuhdemittaukset
Sisäilman olosuhdemittaukset ovat aina tarpeen kokonaisvaltaisessa sisäilmatutkimuksessa ja niiden tekeminen on myös melko vaivatonta. Yleensä olosuhteita mitataan ja niiden mittausdata tallennetaan halutuissa sykleissä ns. dataloggereihin, tai käytetään pilveen tallentavia ja etäluettavia antureita. Tyypillisesti mitattavia olosuhteita ovat sisäilman kosteus ja lämpötila sekä hiilidioksidipitoisuudet ja olosuhteiden muodostumisen arviointia varten tehdään paine-eromittausta ulkovaipan yli. Etenkin uusilla etäluettavilla ja pilvipalvelimelle tallentavissa antureissa on jo laajentunut valikoima muitakin sisäilman suureita mittaavia antureita, kuten viitteellinen TVOC ja Radon. Lisäksi sisäilmamittauksissa voidaan pyrkiä selvittämään oleskelutilojen muitakin epäpuhtauspitoisuuksia, joista on kerrottu lisää osiossa Sisäilmamittaus.
Sisäilmanäytteet osana sisäilmatutkimusta
Sisäilmatutkimus sisältää lähes poikkeuksetta mikrobinäytteiden ottoa rakennusmateriaaleista, joita tutkitaan Ruokaviraston hyväksymän ja Finas-akkreditoidun laboratorion toimesta esim. suoraviljelymenetelmällä tai laimennossarjaviljelyllä. Sisäilman mikrobipitoisuuksien tutkiminen ilmasta ns. Andersen -keräimellä ei ole ensisijainen tutkimustapa epäiltäessä rakenteiden mikrobivaurioita, mutta sitä voidaan haluttaessa käyttää muiden tutkimusten tukena. Mikrobivaurioituneet rakenteet tulisi ensisijaisesti todeta rakenneavauksien kautta tai rakenteiden pinnoilta otetuista materiaalinäytteistä, ellei niitä voida todeta jo silmämääräisen tarkastelun perusteella.
Sisäilmanäytteitä sen kerätään, kun epäillään jotain tiettyä epäpuhtauslähdettä. Sisäilmanäyte voidaan kerätä esim. haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) määrittämiseksi, sisäilman mikrobipitoisuuksien arvioimiseksi (Andersen), epäiltäessä kuitulähteitä tai asbestin päätymistä johonkin tilaan. Sisäilmanäytteillä voidaan tutkia myös useita muita kaasu- ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia tai vaikkapa radonpitoisuutta voidaan arvioida STUK:n radonmittauspurkilla.
Sisäsilmatutkimuksessa sopivien tutkimusmetodien valinta, tutkimustulosten tulkinnan hallitseminen sekä mittausjärjestelyjen oikeaoppinen toteutus ovat välttämättömyyksiä totuudenmukaisen tiedon saamiseksi rakennuksen kunnosta. Hyvän kuntotutkijan tuleekin hallita kaikki oleelliset osa-alueet tutkimusmetodien käytöstä aina tulosten tulkintaa. Joka tapauksessa valittaessa sisäilmanäytteitä osana tutkimuksia, täytyy aina olla jokin syy tai lähtökohta tietyn tutkimusmetodin käytölle. Sisäilmanäytteistä on kerrottu esimerkkejä osiossa Sisäilmamittaus.
Rakenteiden tiiviys ja epäpuhtauksien kulkeutuminen sisäilmaan
Eräänä yleisenä tutkimusmetodina nykypäivän sisäilmatutkimuksissa on rakenteiden tiiviysmittauksiin tarkoitetut menetelmät kuten merkkiaine- ja merkkisavututkimukset tai lämpökamerakuvaukset. Merkkiainetutkimus on useimmiten käytännöllisin ja tarkin tutkimusmenetelmä hallitsemattomien ilmavuotojen paikallistamiseksi. Merkkiainetutkimusten perusteella voidaan osoittaa tai poissulkea esim. maaperäyhteys tai sisäilmayhteys vaurioituneesta rakenteesta. Toisaalta lämpökamerakuvauksella voidaan saada laajempi käsitys ulkovaipparakenteen tiiviydestä tai lämpövuodosta.
Yleisimmin merkkiainekokeita tehdään osana tiivistyskorjausten laadunvarmistusmittauksia, mutta sisäilmatutkimus voi sisältää tällaisia tiiveyskokeita, varsinkin altistumisolosuhteiden muodostumisen arvioimiseksi. Sisäilmatutkimuksissa tehdään siis merkkiainekokeita, joiden perusteella voidaan arvioida mahdollisten epäpuhtausten kulkeutumista rakenteiden kautta tai maaperästä sisäilmaan. Merkkiainekokeiden sisältöä on käsitelty yleisellä tasolla osiossa Merkkiainetutkimus.
Kuntotutkijan pätevyys
Sisäilmatutkimuksia tekevien henkilöiden koulutus- ja osaamistaso vaihtelevat Suomessa hyvinkin paljon. Viime vuosina tutkijoiden osaamistasoa on pyritty parantamaan julkaisemalla kansallisia ohjeita ja pätevyyden osoittamisen sertifiointijärjestelmiä on aktiivisemmin otettu käyttöön. Erityisesti taloyhtiömaailmassa teetettävien tai yksityisten henkilöiden tilaamien tutkimusten ja niiden raportoinnin taso on ajoittain erittäin heikkoa.
Usein näkee sellaisia tutkimusselostuksia, joiden perusteella ei voi tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä tai toimenpide-ehdotuksia tai tutkimusmetodit eivät ole validoituja. Joskus, joko tutkimukset on tehty väärillä menetelmillä, tai painottaen vääriä asioita, tulkinnat ovat vailla järjellistä pohdintaa ja toimenpide-ehdotukset hyvin harkitsemattomia. Tällöin tutkimuksiin kohdennettujen varojen kohdentaminen on epäonnistunut, minkä lisäksi kiinteistön ylläpidosta ja kunnostuksista vastaavat henkilöt joutuvat hankaliin tilanteisiin.
Kosteus- ja hometalkoiden kehittämishankkeissa määriteltiin aikanaan erilaisia kuntotutkimustöitä tekevien asiantuntijoiden pätevöitymiseen liittyviä koulutus- ja työkokemusvaatimuksia sekä tarvittavien osaamisvaatimusten sisältöjä. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (STMa 545/2015) liitteissä on määritelty pätevyysvaatimukset terveysviranomaisten käyttämille ulkopuolisille asiantuntijoille, jotka ovat: rakennusterveysasiantuntija (RTA), sisäilma-asiantuntija (SISA) ja kosteusvaurion kuntotutkija (KVKT). Näistä laajimmat osaamisvaatimukset ovat rakennusterveysasiantuntijoilla.
Asumisterveysasetuksen liitteessä 3 mainittujen asiantuntijoiden tulee tuntea tärkeimmät sisäympäristötekijät ja niiden lähteet, mittaus- ja näytteenottomenetelmät sekä epäpuhtauksien toimenpiderajat. Rakennusterveysasiantuntijoiden ja sisäilma-asiantuntijoiden henkilösertifikaatit myöntää Eurofins. Kosteusvaurion kuntotutkijan pätevyyksiä myöntää Fise Oy. Lisäksi näillä auktorisoiduilla pätevyyden myöntäjien piirissä on monia muita erikoisosaamiseen liittyviä pätevyyksiä, kuten kosteusvaurion korjaussuunnittelija tai rakennuksen tiiveyden mittaaja jne.