Kosteusvaurio

Kuinka kosteusvauriot syntyvät?

Tyypillisimpiä kosteusvaurion muotoja ja aiheuttajia:

1. ÄKILLINEN VESIVAHINKO, KUTEN PUTKIVUOTO
2. PITKÄÄN JATKUNUT KOSTEUSRASITUS JA RAKENTEIDEN SISÄLLÄ, PIILOSSA OLEVA VAURIO
3. ULKOVAIPAN VESITIIVIYSPUUTTEESTA JOHTUVA VAURIO
4. KAPILLAARISEN KOSTEUDEN NOUSU PERUSTUKSIIN JA SEINIEN TAI ALAPOHJAN RAKENNEOSIIN
5. TONTTIALUEEN KUIVATUKSEN PUUTTEISIIN LIITTYVÄ VEDEN KULKEUTUMINEN MAANVASTAISIIN RAKENTEISIIN
6. RISKIRAKENTEIDEN RAKENNUSFYSIKAALINEN TOIMIMATTOMUUS JA HEIKKO KUIVUMISKYKY
7. RAKENNUS- JA RAKENNUSAIKAISET VIRHEET TAI TYÖMAA-AIKAINEN KOSTEUDENHALLINNAN PUUTE
8. DIFFUUSIOLLA TAI KONVEKTIOLLA SIIRTYVÄ KOSTEUS RAKENTEEN KYLMÄÄN PISTEESEEN
9. EI OLE KÄYTETTY RIITTÄVÄN VIKASIETOISIA MATERIAALEJA KOSTEUSRASITUKSEEN NÄHDEN

Tyypillisiä rakennuksen kosteusvaurioitumisen syitä ovat maaperän ja pintavesien kosteuden siirtymisen seurauksesta johtuvat tekijät. Tällöin maanvastaisiin ja maanpinnan läheisyydessä oleviin rakenteisiin kohdistuu liiallista kosteusrasitusta, joka vaurioittaa rakennetta tai sen osaa. Maanvastaisilla rakenteilla tarkoitetaan tässä mm. perustusrakenteita, alapohjaa ja kellarin seiniä. Pääsääntöisesti maanvastaisissa rakenteissa kosteuden kulkusuunta on ulkoa sisälle, mutta olosuhteista ja rakennekerroksista riippuen, myös toiseen suuntaan.

Rakennuksen maanvastaisten rakenteiden kosteudenhallinnan, sekä vaurioitumisen ja homehtumisen ehkäisemisen kannalta on erittäin tärkeää pitää huolta rakenteiden kosteus- tai kuivumisolosuhteita. Myös mahdollisten vaurioiden syiden poistamisen kannalta on ensiarvioisen tärkeää, että maanvastaisten rakenteiden kosteus- ja kuivumisolosuhteita parannetaan ennen jo vaurioituneiden rakenteiden korjausta.

Maaperäkosteuden siirtymistä voidaan oikeilla toimilla rajoittaa sekä helpottaa. Salaojien toimivuus yhdessä pintavesien ohjauksen kanssa antavat paremmat edellytykset maanvastaisten rakenteiden kosteustekniselle toimivuudelle. Tämän lisäksi maanvastaisten rakenteiden rakennusfysikaalinen toiminta vaikuttaa siihen, pääseekö kosteus haitallisesti tiivistymään joihinkin rakenneosiin, jolloin voi syntyä kosteusvaurio, vai haihtuuko se sisäilmaan aiheuttamatta vaurioita.

Esimerkiksi tiiviit muovimatot alapohjarakenteissa, joihin vaikuttaa voimakkaasti maaperän kosteus, estävät kosteuden haihtumisen ja kosteus voi päästä tiivistymään lattiapäällysteen alle. Tällöin liiallinen kosteus voi vaurioittaa lattiapäällystettä ja ennen kaikkea sen alapuolista liimakerrosta, mikä voi johtaa materiaalin kemialliseen hajoamiseen. Kemiallinen hajoaminen lisää erityisesti haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöjä sisäilmaan.

Ulkovaipparakenteista puhuttaessa, eli ulkoseinät, katto jne., suurin ulkopuolinen kosteusrasitus kohdistuu vesikattoon. Katteen vesitiiveyspuutteet voivat aiheuttaa laajojakin kosteusvaurioita yläpohjarakenteisiin. Lisäksi yläpohjarakenteet voivat siinäkin mielessä olla haasteellisia, että niissä kosteuden kulkusuunta voi olla myös sisältä ulos. Etenkin epäsuotuisan paine-eron vaikutuksesta aiheutuva sisäpuolisen kosteuden siirtyminen aina yläpohjien eristekerroksien ulkopintaan voi merkittävästi lisätä yläpohjarakenteen kosteusvaurioitumisen riskiä. Voidaan siis sanoa, että vesikatteen vesitiiveys ja yläpohjarakenteiden sekä sen kaikkien läpivientien ilmatiiveys on kosteusteknisen toiminnan kannalta tärkeimpiä tekijöitä vesikaton rakenteiden toimivuudessa ja yläpohjan kosteusvaurioitumisen ehkäisemisessä.

Ulkoseinien osalta merkittävimpiä kosteuden siirtymismekanismeja ovat sisäpuolisen kosteuden siirtymiset eli konvektiolla tai diffuusiolla tapahtuvat ilmiöt. Sisäilmassa on tyypillisesti korkeampi kosteuspotentiaali kuin ulkoilmassa, jolloin sisä- ja ulkoilman potentiaalieron tasoittumiseksi kosteus pyrkii siirtymään sisältä ulos. Sen sijaan ulkopuolisen kosteuden aiheuttamat haasteet koskevat enimmäkseen julkisivuun kohdistuvan viistosateen aiheuttamiin tekijöihin. Olipa kosteuden siirtyminen tai sen lähde mikä tahansa, ulkoseinärakenteiden kuivumiskyky, rakennusfysikaalinen toimivuus ja ulkopuolisen kosteusrasituksen alentaminen nousevat keskeisimmiksi tekijöiksi kosteusvaurioitumisen ehkäisemisessä.

Rakenteen luonnolliseen kuivumiskykyyn vaikuttavat esim. tuulettuvissa ulkoseinärakenteissa tuuletusvälin ja -rakojen riittävyys, vesikaton räystäsleveys, julkisivumateriaali sekä sisempien rakennekerroksien vesihöyrytiiviys. Vesihöyryn tiiviyden suhteen tulisi pääsääntöisesti olla niin, että sisäpuolisissa rakennekerroksissa, lämpimällä puolella, on tiiviimmät osat ja lähempänä ulkopintoja vesihöyryä läpäisevämpiä materiaaleja, jolloin pystytään paremmin hallitsemaan diffuusiolla tapahtuvaa kosteuden siirtymistä. Kosteuskonvektiolla tapahtuvaa kosteuden siirtymistä rajoitetaan osin ilmanvaihtoteknisillä ratkaisuilla, eli tehdään sisäilmasta ns. lievästi alipaineinen ulkoilmaan nähden, minkä lisäksi huolehditaan yhtenäisen ilmansulkukerroksen toteuttamisesta, tai nykyisin pyritään pääsemään ulkovaipan yli vaikuttavassa paine-erossa lähelle 0 Pa:n paine-eroa. Paine-erojen vaikutukset ovat ajan saatossa olleet asiantuntijoidenkin keskuudessa kaksiteräistä miekkaa muistuttava asia. Paine-erot voivat yhteen suuntaan siirtää kosteutta ja toiseen suuntaan kuljettaa mahdollisia epäpuhtauksia.

Kosteusvaurioiden taustalla olevia tyypillisimpiä syitä ovat riskejä sisältävät suunnitteluratkaisut, sekä toteutukselliset puutteet rakennusvaiheessa ja työmaan kosteudenhallinnassa (esim. kuivumisajat), kiinteistön kunnossapidon laiminlyönnit sekä rakenteiden luonnollinen kuluminen tai vaurioituminen rakennuksen vanhetessa. Erityisesti rakennuksen käyttöiän loppuminen, sekä riskirakenteet vanhoissa rakennuksissa, näyttävät usein johtavan sisäilmaongelmiin.

Miten kosteus siirtyy?

Kosteuden siirtyminen rakenteissa ja niiden läpi tapahtuu useampia siirtymismuotoja hyödyntäen. Kosteus liikkuu rakennuksessa neljällä eri tavalla – vesihöyrynä diffuusion tai konvektion vaikutuksesta sekä vetenä kapillaarisesti tai painovoimaisesti. Esimerkiksi sadevesi, lumi, jää, tiivistyvä vesi (kondensoituminen), ulkoilman suhteellinen kosteus ja maaperän kosteus ovat rakennuksen ulkopuolisia kosteuslähteitä. Vesi kulkeutuu kapillaarisesti rakennusmateriaaleissa ja myös niiden välillä, esimerkiksi tiilessä, laastissa ja betonissa olevia huokosia pitkin. Tämän lisäksi rakennukseen kohdistuu kosteusrasitusta myös rakennuksen sisäisistä lähteistä, jotka aiheutuvat pääsääntöisesti rakennuksen käyttäjän toiminnoista.

Sisä- ja ulkoilman kosteudesta puhuttaessa voidaan olettaa, että vesihöyrynä oleva absoluuttinen kosteus, kosteuspotentiaali tai vesihöyryn osapaine on sisäilmassa keskimäärin suurempi kuin ulkoilmassa, koska sisäilman kosteus koostuu ulkoilman kosteudesta ja sisäilman kosteuslisästä. Kuitenkin suhteellisesta kosteudesta puhuttaessa tilanne voi olla myös päinvastainen, eli kylmänä vuodenaikana sisäilman suhteellinen kosteus on alhaisempi kuin ulkoilmassa, koska lämpimämpi ilma pystyy sitomaan enemmän kosteutta itseensä.

Yleisesti diffuusiolla ja konvektiolla tapahtuva kosteudensiirtyminen vaatii jo edistyksellisempää tarkastelua, tulkintaa ja jopa laskentatoimia. Koska luonto pyrkii tasoittamaan eroja, niin diffuusiossa kosteus siirtyy korkeammasta vesihöyryn osapaineesta kohti alhaisempaa eli pyrkii saavuttamaan tasapainotilan. Kun tehdään suunnitteluvaiheen rakennusfysikaalisia tarkasteluja, nousee diffuusio merkittäväksi osaksi rakenteiden kosteusteknisen toimivuuden kannalta. Lämpö ja kosteus kulkevat käsi kädessä, minkä vuoksi esim. rakennekerrokset tulisi aina toteuttaa niin, että lämmönvastuksen kasvaessa täytyy sitä ennen kasvattaa vesihöyrynvastusta. Mikäli vesihöyrytiiviit kerrokset sijaitsevat lämmöneristeen ulkopinnassa, aiheutuu siitä väistämättä tilanne, jossa vesihöyry tiivistyy lämmöneristeen kylmällä osalla, koska kylmempi ilmamassa ei pysty sitomaan riittävästi kosteutta – tästä voi aiheutua kosteusvaurio jollakin aikavälillä.

Konvektiolla tapahtuva kosteudensiirtyminen rakennuksessa johtuu pääasiassa sisä- ja ulkoilman välisten paine-erojen aikaansaamasta ilmavirtauksesta, kun ilmavirtauksen suunta on sisältä ulos (pääsääntöisesti). Tämän takia sisäilma suunnitellaan aina lievästi alipaineiseksi ulkoilmaan nähden ja rakenteiden sisäpinnoilla ei sallita merkittävästi epäjatkuvia rakennekerroksia. Sisätilat voivat kuitenkin joskus olla ns. ylipaineisia ulkoilmaan nähden, etenkin yläpohjan/alakaton rajassa. Tämä johtuu nk. savupiippuvaikutuksesta, jonka sisä- ja ulkoilman tiheyserot muodostavat. Tiheyserot tarkoittavat tässä sitä, että lämmin ilman on kevyempää ja pyrkii nousemaan ylöspäin, kun taas kylmä ilma toimii päinvastaisesti. Konvektiivisessa kosteudensiirtymisessä onkin tärkeää, että yläpohja sekä sen rakenneliittymät on toteutettu tarpeeksi tiiviisti, jottei niiden läpi kulkeudu sisäilman kosteutta tiivistyen esim. yläpohjan kylmällä puolella oleviin lämmöneristeisiin.

Vesivahinko

Kosteusvaurio äkillisen vesivahingon muodossa on tuttu ilmiö kaikenlaisissa rakennuksissa. Vesimuodossa tapahtuva kapillaarinen ja painovoimainen kosteudensiirtyminen ei sinällään ole niin mielenkiintoinen ilmiö, mutta sen merkitys rakenteiden vaurioitumistilanteissa on käytännössä merkittävä. Niin ikään vesitiivis katto, toimivat julkisivumateriaalit ja toimiva salaojajärjestelmä sekä tonttialueen pintavesien ohjaus ovat merkittäviä keinoja vähentää rakennuksen kosteusrasitusta. Sen lisäksi taloteknisten järjestelmien merkitys putkivuotojen tmv. vesivuotojen osalta ovat tärkeässä asemassa. Taloteknisten järjestelmien kosteustekninen toimivuus, kuten putkivuotojen ilmetessä, on oleellista, jotta vesivahinko ei pääsisi leviämään laajalle rakenteisiin vuodon sattuessa.

Äkillisissä vesivahingoissa (kuten putkivuodot, vesikalusteiden rikkoontumiset, tulipalon sammutusvedet, rakentamisen aikaiset vesivahingot) rakenteisiin päätyvät vesimäärät ovat yleensä suuria, minkä takia rakenteisiin voi syntyä merkittäviä kosteus- ja mikrobivaurioita. Rakennusmateriaalien mikrobivaurioituminen voidaan yleensä ehkäistä tekemällä tarvittavat kuivumista edistävät purkutyöt ja aloittamalla tehokkaat kuivatustoimet riittävän nopeasti. Kuitenkin herkästi homehtuviin materiaaleihin, kuten kartonkipintaisiin kipsilevyihin, vanhoihin orgaanisiin eristeisiin tai puurakenteisiin, voi syntyä mikrobikasvustoja verrattain nopeasti, eikä niitä välttämättä voida jättää rakenteisiin, vaikka kastuneen rakenteen kuivaus saataisiin aloitettua nopeasti. Viemärivesivuototapauksissa saattaa olla tarpeen selvittää ulosteperäisten mikrobien analyysillä, onko esimerkiksi alapohjarakenteesta todettu vesi viemärivettä, käyttö- tai lämmitysvettä vai maaperän kosteutta.

Joskus tilanne voi olla kovin haasteellinen, jos ympäröiviä kosteusolosuhteita ei pystytä riittävästi hallitsemaan vaan asiaa joudutaan parantamaan myös erikoisilla rakenne- ja talotekniikan ratkaisuilla. Tällainen tilanne voi olla esim. haasteellisissa kellaritiloissa, joissa rakennuspohjan pohjavesi (meren lähellä tmv.) on korkealla tai kallionpinta ohjaa vedet perustuksiin. Samoin taloteknisten järjestelmien, kuten viemäri-, käyttö- ja lämmitysveden putkien sijoittelut saattavat joskus olla haastavissa paikoissa, jolloin niiden aiheuttamat vesivahingot ja korjaustavat voivat olla myös raskaita tai vaikeita. Pahimmillaan vesivahingot voivat aiheutua vaikkapa kunnan/kaupungin vesi- tai viemäriverkoston isojen putkien rikkoutuessa, jolloin maapohja täyttyy vedestä, eikä rakennuksen kosteudenhallinnan keinot ole suunniteltu ainakaan tällaista uhkaa vastaan.

Vesivahingon sattuessa on tärkeää käynnistää mahdollisimman nopea vahingon leviämisen estäminen. Kun vesivahingon aiheuttaja on saatu ainakin jollain tasolla hallintaan, voidaan käynnistää vaurioalueen määrityksen jälkeen purkutyöt ja jäävien rakenteiden koneellinen kuivatus. Herkimpien rakennusmateriaalien osalta tulisi tehdä riittävän laajat purkutyöt, jotta vauriomateriaalit eivät aiheuttaisi epäpuhtauksien muodostumista esim. mikrobiperäisten tai kemiallisten hajoamisreaktioiden myötä. Normaali käytäntö on se, että vauriomateriaaleja puretaan aina puoleen metriin saakka vauriottomaksi oletettuun materiaaliin. Ennallistamisvaihetta varten olisi myös hyvä pohtia uusien materiaalien vikasietoisuutta ja herkkyyttä.

Kuinka tunnistaa kosteusvaurio

Kosteusvaurion tunnistaminen on asiantuntijalle helppoa, kun rakennetta pääsee tutkimaan. Ilman tarkempia rakennetutkimuksia asiantuntijakaan ei voi aukottomasti todeta kosteusvauriota, mikäli se ei ole yksiselitteisen ilmeinen. Tällöin voidaan vain antaa joitakin arvioita jatkoselvityksiä varten. Joka tapauksessa liiallisen kosteusrasituksen aiheuttamat ilmiöt ovat usein melko hyvin havaittavissa, ja hankalasti havaittavat ovat enemmänkin poikkeuksia. Alla on annettu joitain esimerkkejä, joilla voidaan tunnistaa vaurioita tai riskejä vaurioista.

Kosteus- ja mikrobivaurioiden esiintymistä voidaan epäillä, kun

• Rakennusvaipan ulkopinnoilla ja/tai tuuletettavissa rakenneosissa (vesikatot, julkisivut, maanvastaiset rakenteet) todetaan viitteitä kosteuden merkittävästä ja pitkäaikaisesta tai toistuvasta pääsystä ulkovaipparakenteen sisään. Yleensä merkkejä voi näkyä myös sisäpinnoilla tai esim. tuulettuvan yläpohjatilan eristepinnoilla.
• Märkätilojen vedeneristeissä on puutteita, joiden takia kosteutta on päässyt merkittäviä määriä sisäpuolisiin rakenteisiin. Nämä voivat ilmetä rakenteiden vastakkaisella puolella pinnoitevaurioina ja kohonneena pintakosteuden vertailuarvoina, kosteus on voinut imeytynyt lattiarakenteeseen ja näkyy alakerran alakatossa/välipohjassa tai esim. näkyvää vauriota ei ole vaan alapohjarakenteessa kosteus imeytynyt betoniin (voidaan arvioida pintakosteusmittauksin).
• Putkivuodot ovat tiettävästi kastelleet rakenteita pitkäaikaisesti tai toistuvasti.
• Rakennuksessa on suunnitelma-asiakirjojen perusteella ns. riskirakenteita, joiden riskit ovat rakenneteknisen tarkastelun ja/tai kosteusmittausten perusteella toteutuneet. Etenkin riskirakenteiden osalta olisi syytä aina tutkia mahdollisen riskin realisoitumista.
• Sisätiloissa on tunkkainen haju (erityisesti homeen, maakellarin, maaperän, kemiallisen hajoamisen / pistävä tai ”mummonmökkimäinen” haju)
• Seinissä, katossa ja lattiassa on kosteusläikkiä tai silmin havaittavaa kasvustoa, joka näkyy esim. tummina pisteinä, kipsilevyseinissä on turpoamista tai pehmenemistä, tapetin tai maalipinnan väri on paikoitellen muuttunut tai laatoituksen saumat ovat tummuneet, maali irtoaa ja hilseilee tai parketti tai puuverhous on paikoitellen tummunut.
• Julkisivuissa näkyy runsaasti kosteusrasitukseen viittaavia jälkiä, kuten kalkkihärmää, ja rakenteessa tiedetään olevan vesitiiviyspuutteita tai huonosti tuuletettuja julkisivuverhouksia.
• Sisäilman sisältämä kosteus tiivistyy ulkoseinän, ikkunoiden, ulko-ovien ja yläpohjan kylmille pinnoille.

Kosteusvaurio heikentää sisäilman laatua

Miksi kosteus on niin merkittävä asia puhuttaessa rakennuksen kunnosta ja sen sisäilman laadusta? Koska kosteus on se, mikä eniten säätelee rakennuksen, rakenteiden tai rakennusmateriaalien vaurioitumisriskiä. Vaurioituneilla rakennusmateriaaleilla tiedetään olevan merkittäviä vaikutuksia sisäilman viihtyvyyteen ja terveellisyyteen. Harvoin kuuluisi käyttää sanaa terveyttä, kun puhutaan sisäilmaongelmista, koska terveyshaitan arviot jätetään yleensä terveysviranomaiselle tmv. taholle. Joka tapauksessa Suomessa on yleisesti hyväksytty tulkinta, että kosteusvauriolla ja sisäilman terveyteen liittyvillä tekijöillä on yhteys.

Kosteusvaurioiden esiintymistä, laajuutta ja vaurioistumisastetta arvioitaessa, tutkija voi arvioida myös sisäilman altistumisolosuhteita ja terveysviranomainen tmv. voi arvioida terveyshaittaa. Altistumisolosuhteita arvioidaan sisäilmastoselvityksen yhteydessä soveltaen Työterveyslaitoksen (TTL) julkaisemaa ohjetta, ”Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi : Ohje työpaikkojen sisäilmastoselvityksiä ja olosuhdearviointeja tekeville”.

Altistumisolosuhteiden arviointi perustuu TTL:n ohjeen mukaiseen sisäilmastoselvitykseen, jonka perusteella arvioidaan rakennuksesta peräisin olevia epäpuhtauksia ja niiden kulkeutumismahdollisuuksia sisätiloihin. Tässä arviossa ei kuitenkaan oteta kantaa terveydelliseen merkitykseen. Mahdollisen terveydellisen haitan arvioinnissa on käännyttävä terveysviranomaisen ja tai muun terveydenhuollon ammattilaisen puoleen. Alla on esitetty TTL:n ohjeen mukaisia arviointikriteereitä puhuttaessa sisäilman altistumisolosuhteista.

Työterveyslaitoksen ohjeessa arviointi tehdään osa-alueista 1–4 ja alla olevien taulukoiden arviointikriteereiden avulla.

Arvioitavat osa-alueet ovat:

1. Rakennusosien ilmatiiviys ja vuotoilma 
2. Rakennusosien riskitekijät 
3. Ilmastointijärjestelmä 
4. Biologiset, fysikaaliset ja kemialliset tekijät | mukaan lukien kosteusvauriot
   

Osatulosten arviointikriteereihin on listattu erilaisia esimerkkejä TTL:n julkaisusta ”Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi : Ohje työpaikkojen sisäilmastoselvityksiä ja olosuhdearviointeja tekeville”. Julkaisusta voi katsoa osatulosten pistemäärään edellyttävät tekijät, kunkin arvioitavan osa-alueen kohdalla. Alla on kuvattu taulukot, joissa pisteytetään osatulokset, yllä olevien osa-alueiden 1…4 mukaan.

Tutkimusalueen rakennusosien ilmatiiviyden ja vuotoilman arviointikriteerit ja pistemäärät

Osatulos	Kuvaus	Pistemäärä
1	Vuotoilmareittejä on erittäin vähän ja vuotoilman kulkeutuminen on epätodennäköistä.	0
2	Vuotoilmareittejä on vähän ja vuotoilman kulkeutuminen on mahdollista.	1
3	Vuotoilmareittejä on jonkin verran ja vuotoilman kulkeutuminen on todennäköistä.	2
4	Vuotoilmareittejä on paljon ja vuotoilman kulkeutuminen on erittäin todennäköistä.	3

 

Tutkimusalueen rakennusosien riskitekijöiden arviointikriteerit ja pistemäärät

Osatulos	Kuvaus	Pistemäärä
1	Riskitekijöitä ei ole tai ne ovat merkityksettömiä.	0
2	Riskitekijät ovat vähäisiä, eivätkä ne todennäköisesti vaikuta sisäilman laatuun merkittävästi.	1
3	Riskitekijät ovat kohtalaisia, ja niillä voi olla merkittävä vaikutus sisäilman laatuun.	2
4	Riskitekijät ovat suuria, ja niiden odotetaan vaikuttavan sisäilman laatuun merkittävästi.	3

 

Tutkimusalueen rakennusosien riskitekijöiden arviointikriteerit ja pistemäärät

Osatulos	Kuvaus	Pistemäärä
1	Ilmastointijärjestelmä edistää hyvää sisäilman laatua ja olosuhteita.	0
2	Ilmastointijärjestelmä toimii hyvin eikä heikennä sisäilman laatua ja olosuhteita.	1
3	Ilmastointijärjestelmä toimii mutta voi heikentää sisäilman laatua ja olosuhteita.	2
4	Ilmastointijärjestelmä toimii huonosti ja heikentää sisäilman laatua ja olosuhteita.	3

 

Tutkimusalueen rakennusosien riskitekijöiden arviointikriteerit ja pistemäärät

Osatulos	Kuvaus	Pistemäärä
1	Vuotoilmareittejä on erittäin vähän, ja vuotoilman kulkeutuminen on epätodennäköistä.	0
2	Vähäiset vuotoilmareitit, joista vuotoilman kulkeutuminen on mahdollista.	1
3	Jonkin verran vuotoilmareittejä, joiden kautta vuotoilma kulkeutuu.	2
4	Paljon vuotoilmareittejä, joista vuotoilmaa kulkeutuu runsaasti.	3

 

Näiden edellä esitettyjen taulukkojen pisteytyksestä muodostetaan kokonaiskuva sisäilman laadusta ja olosuhteista sekä toimenpidetarpeesta niiden kehittämiseksi (ks. alla oleva taulukko).

Tutkimusalueen olosuhdearvioinnin tulos osatulosten yhteenlaskettuihin kriteereihin perustuen