SISÄILMATUTKIMUS

Rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus eli kansankielellä sisäilmatutkimus on kehittynyt viimeisen vuosikymmenen aikana vakiintuneeksi toimintatavaksi arvioitaessa sisäilmasto-olosuhteita ja rakenteiden kuntoa. Aikanaan sisäilmatutkimus painottui enemmän itse sisäilman tutkimiseen ja nykyisin painopiste on siirtynyt enimmäkseen rakenneteknisiin tutkimuksiin. Tästä syystä myös kuntotutkimusta kuvaava termistö on osittain muutettu sellaiseksi, että se kuvastaa paremmin ns. sisäilmatutkimuksen tutkimusmetodeja. Sisäilmatutkimus nykypäviänä sisältää huomattavasti aikaisempaa enemmän rakenneavauksia, rakenteiden toteutustavan kosteusteknisen toimivuuden arvioimista, materiaalinäytteiden keräämistä rakenteista esim. mikrobianalyyseja varten, rakenteiden kosteusteknisiä mittauksia ja mahdollisten epäpuhtauksiensisäilmayhteyden arvioimista. Sisäilman olosuhdemittauksissa yleisimmät ovat ulkovaipparakenteiden yli vaikuttavien paine-erojen, sisätilojen hiilidioksiditasojen  sekä sisäilman kosteus- ja lämpöolosuhteiden seurantamittaukset. Näiden ns. sisäilmamittausten tarkoituksena on selvittää mm. ilmanvaihdon toimivuutta.

MITKÄ OVAT YLEISET KANSALLISET OHJEET?

Rakennuksiin kohdistettuja kuntotutkimuksia tehtäessä tulisi edetä kansallisia ohjeita soveltaen. Nykypäivänä tärkeimpänä ohjekirjana voidaan pitää ympäristöministeriön julkaisemaa opasta, Rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus, Ympäristöopas 2016. Itse kuntotutkimuksen tulosten tulkinnassa sovelletaan ensisijaisesti ympäristöministeriön asetusta (YMa 545/2015). Edellä mainitun ns. asumisterveysasetuksen tueksi laadittuja soveltamisohjeita (Valvira, 2016). Lisäksi erilaisten tutkimus- ja mittausmenetelmien käytöstä, soveltamisesta ja tulkinnasta on tehty erillisiä ohjeita kuten kirjajulkaisuja tai RT-ohjekortteja. Tällaisia ovat esim. betonin rakennekosteusmittauksen ohjeet, rakenteiden ilmatiiviyden tarkastelun ohjeet, ohjeet työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen tai vaikkapa radonin torjuntaan liittyvät STUK:n ohjeistukset. Oli tilanne mikä hyvänsä, pätevä kuntotutkija tietää mistä tiedon löytää ja mistä tulokulmasta asioita kuuluu lähestyä.

Kaikkien tutkimusmetodien ja tarkastelujen yksiselitteisiä tulkintaohjeita ei aina löydy kansallisista oppaista tai ohjeista, jolloin täytyy turvautua sisäilma-asioissa erikoistuneeseen asiantuntijaan. Tällainen tilanne voi tulla kyseeseen esim. tarkasteltaessa jonkin rakenneratkaisun rakennusfysikaalista toimintaa, mikä saattaa vaatia raskaitakin laskentatoimia tai mallinnusta. Tavanomaisessa kuntotutkimuksessa joudutaan kuitenkin harvoin tekemään erittäin vaativia rakennusfysikaalisia tarkasteluja, eli monesti riittää kosteus- ja sisäilmateknisissä kuntotutkimuksissa vakiintuneet tutkimustavat ja niistä tehtävät tulkinnat.

KUNTOTUTKIMUKSEN VAIHEET PÄÄPIIRTEITTÄIN

Usein sisäilmaongelmille löytyy useita selittäviä tekijöitä, jotka yhdessä aiheuttavat koetun sisäilmahaitan. Rakennuksen ylläpitoon liittyvät puutteet ja elinkaarensa päässä olevat kiinteistöt ovat jo sinällään riskiryhmässä. Lisäksi ilmanvaihdon toteutus ja sen vaikutukset ovat suuressa roolissa sisäilmaolosuhteiden muodostumisessa.

Itse kuntotutkimus voidaan jakaa ajallisesti kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on tutkimuksen suunnittelu ja alustava riskiarvio. Tutkimussuunnitelman pohjalta siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli kenttätutkimuksiin. Kenttätutkimukset sisältävät kaikki tarvittavat mittaus- ja tutkimusmenetelmät rakenteiden ja sisäilmaston kunnon selvittämiseksi. Kolmas vaihe on saatujen tutkimustulosten tulkinta ja raportointi. Loppuraportti sisältää selostuksen rakennuksen nykytilasta tarvittavine toimenpide-ehdotuksineen. Asiantuntevan kuntotutkijan tulee hallita koko kuntotutkimuksen prosessi. Nykyään kuntotutkijoille voidaan myöntää erilaisia pätevyyksiä, tunnustuksia ja sertifikaatteja, joista kuntotutkijan kannalta keskeisimmät ovat rakennusterveysasiantuntijan, sisäilma-asiantuntijan ja kosteusvaurion kuntotutkijan pätevyydet.

RAKENNETEKNISET SELVITYKSET

Kenttätutkimuksien aistinvaraiset menetelmät voidaan jakaa rakenteita rikkoviin ja rikkomattomiin menetelmiin. Rakenteita rikkovissa tutkimusmenetelmissä pyritään pääsääntöisesti selvittämään rakenteen ja eri materiaalikerrosten kuntoa niiltä osin, mitä ei pintapuolisesti nähdä. Rakenneavauksista selvitetään rakennetyypin totutustapaa ja kosteusteknistä toimivuutta, mahdollisia riskikohtia tai rakennusvirheitä. Rakenneavauksista kerätään usein materiaalinäytteitä tarkempia mikrobi- tai haitta-ainetutkimuksia varten. Lisäksi rakenteen sisältä voidaan mitata kosteuksia esim. eristetilan suhteellisia kosteuksia tai puurunkoisessa seinässä alajuoksupuun painokosteuksia. Rakenteita rikkomattomissa menetelmissä tehdään erinäisiä havaintoja esim. rakennuksen ulkopuolen kosteusolosuhteista, sisäilman hajuista, näkyvillä olevista kosteuden jättämistä jäljistä tai pinnoitevaurioista.Rakenneteknisissä selvityksissä ja niiden kunnon arvioimisessa mikrobitutkimuksilla on suuri rooli. Mikrobeista ja niiden tutkimisesta materiaalinäytteiden avulla on kerrottu tarkemmin kohdissa Mikrobiperäiset epäpuhtaudet ja Mikrobitutkimukset.

SISÄILMA- JA OLOSUHDEMITTAUKSET

Sisäilman olosuhdemittaukset ovat aina tarpeen kokonaisvaltaisessa kuntotutkimuksessa ja niiden tekeminen on myös melko vaivatonta. Yleensä olosuhteita mitataan ja niiden mittausdata tallennetaan halutuissa sykleissä ns. dataloggereihin. Tyypillisesti mitattavia olosuhteita ovat sisäilman kosteus ja lämpötila sekä hiilidioksidipitoisuudet. Lisäksi osana sisäilman olosuhteiden muodostumisen arviointia tehdään paine-eromittaukset. Ulkovaipan yli vaikuttavien paine-erojen mittausdata tallennetaan myös dataloggereihin. Sisäilman olosuhdemittauksista on kerrottu myös kohdassa Tallentavat olosuhdemittarit.

Sisäilmanäytteitä sen sijaan kerätään, kun epäillään jotain tiettyä epäpuhtauslähdettä. Sisäilmanäyte voidaan kerätä esim. haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) arvioimiseksi, kun epäillään rakennusmateriaalien päästöjä kemiallisen hajoamisen seurauksena. Sisäilmanäytteillä voidaan tutkia myös useita muita kaasu- ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia, mm. radonmittauspurkilla voidaan arvioida sisäilman radonpitoisuutta. Sen sijaan sisäilman mikrobipitoisuuksien tutkiminen Andersen -keräimellä ei ole ensisijainen tutkimustapa epäiltäessä rakenteiden mikrobivaurioita, mutta sitä voidaan haluttaessa käyttää muiden tutkimusten tukena. Sisälman mikrobipitoisuuksia tulisi tutkia kylmänä vuodenaikana, jottei ulkoilman mikrobit korostuisi liikaa näytteenotossa. Lisäksi markkinoilla on olemassa muitakin sisäilmamittausmenetelmiä, kuten Mycometer-menetelmä, mutta nämä tutkimusmenetelmät eivät ole keränneet kovin suurta suosiota asiantuntijoiden keskuudessa. Mikrobivaurioituneet rakenteet tulisi ensisijaisesti todeta rakenneavauksien kautta tai rakenteiden pinnoilta otetuista materiaalinäytteistä, ellei niitä voida todeta jo silmämääräisen tarkastelun perusteella.

KOSTEUSMITTAUS

Kosteustekniset mittaukset ovat yksi tärkeimmistä tutkimustavoista, sillä nimenomaan liiallisen kosteuden läsnäolo voi saada aikaan kosteusvaurioita. Kosteusvaurioiden tiedetään heikentävän sisäiman laatutekijöitä ja aiheuttavan jopa terveyshaittaa. Liiallinen kosteus voi siis aiheuttaa home-/mikrobivaurioita ja rakennusmateriaalien kemiallista hajoamista, mikä aiheuttaa VOC-päästöjä. Kosteusmittaukset aloitetaan yleensä kartoittamalla tietyn rakenneosan pintakosteuksia, joiden tehtävänä on ohjata tarkempien rakennekosteusmittausten kohdentamista. Tyypillisimmät kosteusmittaukset ovat porareikä- ja näytepalamenetelmä, joilla saadaan tarkasti mitattua esim. betonin tai muun kiviaineksisen materiaalin rakennekosteuksia. Olemassa olevasta rakennuksesta voidaan mitata myös lattiapäällysteen alapuoliset kosteudet ns. viiltomittauksin ja rakenteiden eristetilan kosteudet porareiän kautta. Lisäksi puurakenteista on mahdollista mitata painokosteuksia ns. piikkimittarilla, mutta se ei ole yhtä tarkka menetelmä kuin aiemmin mainitut rakennekosteusmittaukset ja viiltomittaus.

TIIVIYSMITTAUS / MERKKIAINETUTKIMUS

Osana kosteus- ja sisäilmateknistä kuntotutkimusta tehdään lähes poikkeuksetta merkkiainetutkimuksia. Näissä tutkimuksissa pyritään selvittämään epäpuhtauslähteen yhteyttä sisätiloihin. Tarkemmin kuvailtuna merkkiainetutkimuksissa merkkiainekaasua syötetään vaurioituneeseen tai sellaiseksi epäiltyyn rakenneosaan ja sen kulkeutumista sisäilmaan havainnoidaan merkkiaineanalysaattorilla. Lisäksi tutkimuksia voidaan tehdä merkkisavua hyödyntäen, jossa savun virtaamista mahdollisesti vaurioituneen rakenteen kautta voidaan havainnoida aistinvaraisesti.

OTA YHTEYTTÄ!

Minä tarjoan laadukkaita kosteus- ja sisäilmateknisiä kuntotutkimuksia, joissa ongelmat selvitetään tai niiden olemassaoloa / vaikutuksia poissuljetaan yksiselitteisesti validoituja tutkimus- ja mittausmenetelmiä hyödyntäen. Mikäli kuntotutkimuksessa ilmenee joitain merkittäviä tai vähäisempiäkin sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä, annan riittävän selkeät toimenpide-ehdotukset ongelman ratkaisemiseksi. Lopullisesti ongelma saadaan ratkaistua hyvällä korjaussuunnittelulla, sekä hallitulla korjauksen toteutuksella, jonka aikana tehdään tarvittavat toimenpiteet laadun varmistamiseksi. Kertauksena siis vielä – alustavan riskiarvion tekeminen, kenttätutkimuksissa käytettävät tarpeelliset tutkimusmenetelmät, saatujen tutkimustulosten oikea tulkitseminen sekä toteutuskelpoiset toimenpide-ehdotukset ovat kuntotutkimusprosessin keskeisimmät vaiheet.

Jos tarvitset asiantuntijan apua sisäilmaongelman selvittämiseksi tai rakennuksen peruskorjausta edeltävän perusteellisen kuntotutkimuksen teettämiseksi, ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai suoraan sähköpostitse (daniel.taiarol@taiarol.fi) ja pyydä tarjous kuntotutkimuksesta.